Venäjä-myönteiset ehdokkaat vaalivoittoon Bulgariassa ja Moldovassa

Vasemmistoehdokkaat Rumen Radev ja Igor Dodon voittivat presidentinvaalit Bulgariassa ja Moldovassa.

Globalisaatio ja psykologinen etäisyys

Suomen tehtävä EU:n eli Euroopan Yhdysvaltain provinssina on toteuttaa imperiumin keskuksen itsevaltaisesti tekemät päätökset.

Valehtelun strategia: Hollanti, EU, Ukraina

Hollannin hallituksen tilauksesta laadittu valehtelun strategia vuoti julki ja herättää närkästystä.

Kuinka alas palkkojen tulisi joustaa?

Työtä tekevien köyhien määrä kasvaa kaikkialla automaation, digitalisaation ja työn matalapalkkamaihin siirtymisen vuoksi.

CETA: 17 mepin julkilausuma

Pohjimmaltaan koko CETA-sopimus on vastoin sitä mitä Eurooppa oikeasti tarvitsee, europarlamentaarikot toteavat.

Keskusteluun poliittisista aatteista

EU:n perussopimus antaisi jäsenmaille mahdollisuuden sosiaaliseen markkinatalouteen, mutta sitä ei EU:ssa juurikaan harjoiteta.

Heikki Talvitie: Yksin yhdessä

Venäjä ja useimmat EU-maat katsovat, että päätös estää Venäjän Etyj-valtuuskunnan jäsenten maahanpääsy oli Suomen käsissä. On selvityksen aika.

Ilmastonmuutos on EU:n valtti energiapelissä

Euroopan unioni pelaa uhkapeliä ilmastopelotteeseen pohjautuvalla energiastrategialla, kirjoittaa Kari Arvola.

Suomi ja Euroopan turvapaikkakriisi

Sakari Linden tarkastelee Euroopan pakolaiskriisiin liittyviä kysymyksiä ja kriisin geopoliittisia vaikutuksia.

Varallisuus on Suomessa verottajan erityissuojeluksessa

Suomen varallisuusverot ovat noin kolmasosan EU:n keskiarvoa alemmat.

EU:sta tullut velka- ja työttömyysunioni

Suomen paikka ei ole nykyisen kaltaisessa EU:ssa, toteaa Mikko Elo.

Venäjän-kauppa

Yhdysvallat vaatii EU:lta tiukkaa pakotekuria ja lisää omaa Venäjän-kauppaansa. Suomen menetykset ovat EU:n kärkeä.

Sopimus NATOn kanssa lopettaa EU:n yhteisen puolustuksen?

Mikä on Naton ja EU:n uusi puolustusyhteistyösopimus?

Vakoiluvirastot valloillaan – kontrolloimatonta kyttäystä Euroopassa

Uusimmat paljastukset NSA:n ja Saksan tiedustelupalvelun vakoiluyhteistyöstä hätkähdyttävät. Ovatko tiedusteluvirastot valtioita valtioiden sisällä?

Integraatio vastatuulessa: kommentaari Lindenin analyysista

Antti Kukkonen arvioi Sakari Lindenin analyysin ideologioista ja teorioista EU-integraation (ja sen epäonnistumisen) takana.

EU:n liittovaltiokehitys tökkii

EU-kansanäänestyksestä voi tulla eduskuntavaaliteema, pohtii Mikko Elo.

Brexit – hyvä juhannusuutinen myös Suomelle

Mikko Elo arvioi Brexit-tuloksen olevan monella tapaa hyvä uutinen.

IMF:n vuodettu Kreikka-puhelu

Vuodettu puhelu: Käyttääkö IMF rahoituskriisejä valtioita vastaan?

Työttömyys ja sosiaalinen syrjäytyminen Euroopassa

Työttömyyskatsauksen laatijat toteavat talouskriisin johtaneen historiallisen korkeisiin työttömyyslukuihin Euroopassa.

Voiko kansa äänestää väärin?

Mikko Elo: Brexit toteutuu ja Suomessakin pitäisi äänestää.

Fillon ja Le Pen Ranskan vaalien ennakkosuosikit

Marine Le Pen toiselle kierrokselle kaikissa gallupeissa. "Venäjämielinen" François Fillon nousi gallupien johtoon.

Mediakritiikkiä: Talouselämä-lehti ja Venäjä-pakotteet

Mitä tilastot kertovatkaan pakotteiden vaikutuksesta Yhdysvaltoihin, EU:hun ja Suomeen?

Linkkivero ja propagandantorjunta: EU:n kuolemantuomiot kritiikille ja vaihtoehtomedialle

Lehdistön- ja sananvapaus vaarassa. EU:n otteet kritiikin vaimentamiseksi kovenevat.

Kreikan julkinen terveydenhuolto romahtamaisillaan

Kreikan julkisen terveydenhuollon työntekijät varoittavat sairaaloiden, terveyskeskusten ja ambulanssipalvelujen olevan liukenemassa olemattomiin.

Brexitin seurauksista

Heikki Patomäki pohtii Brexitin poliittisia taustoja ja taloudellisia seurauksia.

Kreikan ja Venäjän kaasuputkisopimus olisi geopoliittinen järistys

Kreikan ja Venäjän kaasuputkisopimuksen vaikutukset EU:n ja Venäjän suhteisiin ovat merkittävät.

Belgialaista lentoturvallisuutta

Vuodetut EU-raportit: Belgian lentokenttäturvallisuudessa laiminlyöntejä

Itävaltalaistutkimus: pakotteet käyvät kalliiksi Euroopalle

Taloustutkimuslaitoksen ennusteet lännen ja Venäjän pakotesodan vaikutuksista EU-maihin ovat komission arvioita synkemmät.

Osavaltio Suomi

Puheet Suomen itsenäisyyden säilymisestä ovat vahvasti liioiteltuja, väittää Sami Parkkonen.

Vauvalama(kin) Euroopan riesana

EU-maiden alhainen syntyvyys aiheuttaa demografisia haasteita.

EU:sta velka-, työttömyys- ja räyhäunioni

Mikko Elon mukaan Euroopan unioniin asetetut toiveet ovat pettäneet pahasti.

EU:n bkt yhä alle vuoden 2007 tason

Suomen bkt laahaa sitäkin alemmalla tasolla.

CETA-vapaakauppasopimus pysähtyi Valloniaan

Vallonian kielto allekirjoittaa sopimus on diplomaattinen isku EU:lle ja sen kauppapolitiikalle. Yhdysvaltain kanssa käytävät neuvottelut pysähtyvät toistaiseksi.

”Tämä EU voi oikeasti hajota”

Jäsenmaiden välillä on suuria näkemyseroja siitä, mihin suuntaan EU:ta pitäisi kehittää.

Auditoikaa EKP

Läpinäkyvyyden lisääminen keskuspankkitoiminnassa ehkäisisi kyseenalaista rahapolitiikkaa ja parantaisi legitimiteettiä.

Kenen asialla olet, presidentti Sauli Niinistö?

Presidentti Niinistö ei edistä Suomen asioita Venäjän suuntaan, vaan tyytyy toimimaan USA:n ja EU:n sanansaattajana.

Juncker ei halua EU-jäsenyysäänestyksiä

EU:n kannatuksen ollessa pohjalukemissa Itävallan lisäksi kansanäänestystä jäsenyydestä kaavaillaan Italiassa, Hollannissa ja Ranskassa.

Kolmannes eurooppalaisista haluaa erota EU:sta

Lähes puolet eurooppalaisista haluaisi kansanäänestyksen EU-jäsenyydestä.

Tähtääkö EU:n terrorismilaki EU:n arvostelijoiden murskaamiseen?

Internet-yrityksille sälytetään "vapaaehtoispohjalta" urakka poistaa nettisivujen sisältöä poliisin pyynnöstä.

EU-komission varapuheenjohtajasta ”maahanmuuttokriitikko”

Frans Timmermansin mukaan kuudella kymmenestä äskettäin turvapaikkaa hakeneesta ei ole hyväksyttäviä perusteita hakemukselleen.

Helsinki hyväksyi TTIP:n

Helsingin kaupunginvaltuusto äänesti TTIP-sopimuksen puolesta.

Pariisin pahat terroristit

Pariisin iskut olivat valitettava mutta odotettava seuraus Ranskan Lähi-idän politiikasta.

Turkin median vapaus

Turkki vaientaa kritiikin yhä kovemmin ottein.

Rahanpesua ja roskapankin tarve – eurooppalaista pankkitoimintaa

Deutsche Bankille sakot tällä kertaa rahanpesusta. Pankkivalvonta esittää euroalueelle roskapankkia.

Suomeen kansanäänestys EU:n liittovaltiokehityksestä

Suomalaisilta ei ole kysytty, hyväksyvätkö he syvenevän, euroon perustuvan liittovaltiokehityksen.

Euroopan unioni – elvytettävissä vai ei?

Carnegie Europe -ajatushautomon mukaan Euroopan unionin hiipuva demokraattinen legitimiteetti on akuutti poliittinen haaste. Luottamus Euroopan unionin toimintaan on katoamassa nopeasti, tutkijat varoittavat.

TTIP:n tiellä uusia esteitä – USA:n neuvottelijoilla ei valtuuksia sopia sertifiointistandardeista

TTIP: USA:n epäyhtenäinen sertifiointikäytäntö epäilyttää saksalaisia.

Syvä valtio – mikä se on?

Syvä valtio (deep state) toimii demokratian tavoittamattomissa. Se koostuu korkeista virkamiehistä ja suuryritysten johtajista. Se ajaa globaalin finanssikapitalismin ja sotateollisen kompleksin etuja. EU:n alueella EKP ja Suomessa Turvallisuuskomitea ovat keskeisessä asemassa.

Verojen välttely kasvanut 50 prosenttia Luxemburgissa

Suomi tukee julkisesti läpinäkyvyyden lisäämistä mutta ei toimi sen eteen.

Oxfam: Eriarvoisuus Euroopassa kasvaa

Oxfam-järjestön mukaan EU:n talouskuri ja rikkaita suosiva verotus ovat lisänneet köyhyyttä ja eriarvoisuutta.

Vastavalkea-TV: Idän ja lännen vastakkainasettelu

Kaapelitehtaalla järjestetyssä keskustelupaneelissa syvennyttiin idän ja lännen suhteisiin, Ukrainan ja Syyrian konflikteihin, pakolaiskriisiin ja muihin polttaviin kysymyksiin.

Kreikkalaisvarustamoiden johtoasema vahvistunut

Kreikkalaisvarustamot vahvistavat asemaansa maailman ykkösenä samaan aikaan, kun Kreikan valtio hakee talouteensa EU:n tukea.

EKP:n raportti rahoitussektorin kriisistä

Euroalueen keskuspankki EKP:n esiraportin perusteella rahoitusjärjestelmä on tullut todella kalliiksi euromaille, ja hinta saattaa vielä nousta.

Turvallisuuspoliittinen paneeli

Kaapelitehtaalla pidettiin 20.9. keskustelutilaisuus idän ja lännen vastakkainasettelusta ja ilmapiirin kiristymisestä.

Ulkopolitiikasta voi olla eri mieltäkin

Suomen on suurvallan naapurina voitava noudattaa itsenäistä ulkopolitiikkaa — toisin kuin nykyisessä EU:ssa, toteaa Mikko Elo.

TTIP-sopimus globaalien yritysten ja investoijien etuvartiona

Neuvoteltavana oleva vapaakauppasopimus uhkaa valtioiden kykyä puolustaa kansalaistensa etua.

Pankkiunioni vaarantaa talletuksesi

Joulukuun alussa US-blogissa "Pankkiunioni vaarantaa talletuksesi" ajattelin ääneen, miksi uskoin pankkiunionin vaarantavan ihmisten talletukset. Nyt se on virallista.

Hollanti äänesti EI Ukrainan ja EU:n väliselle sopimukselle

Kaataako Hollannin EI-tulos Ukraina-sopimuksen?