Yhdysvalloilla erikoisjoukkoja 70 prosentissa maailman maita

Supervallan joukkoja on supistettu Lähi-idässä, kun taas Afrikassa niiden määrä on kasvanut dramaattisesti.

Meksikon muuri

USA:n ja Meksikon välistä raja-aitaa on jo rakennettu ja myös Clintonit ovat sen takana.

Pohjois-Dakotan öljyputken vastustus jatkuu, osa 2

Dakota Access -öljyputkihanke on alkuperäiskansan oikeustaistelun lisäksi presidentillisen tason kädenvääntö.

Pohjois-Dakotan öljyputken vastustus jatkuu, osa 1

Dakota Access -öljyputkihankkeen vastaiset mielenosoitukset eivät laannu.

Valeuutisten jälkeen valeraportti

Yhdysvaltain sisäisen turvallisuuden viraston ja FBI:n raportti ei esitä vakuuttavia todisteita Venäjän sekaantumisesta USA:n presidentinvaaleihin.
Kuva: Gage Skidmore

Parhaita hallituksia mitä rahalla saa

Donald Trumpin kampanjan rahoittajat ovat saaneet lahjoitustensa vastineeksi virkoja ennennäkemättömällä tavalla.

Obaman perintö: valtiosensuuri

Obama osoittaa lähes 619 miljardia dollaria sodan ja asevoimien käyttöön.

Snowden tylyttää tiedustelua

Tiedusteluraportti saa kylmää kyytiä: Snowden toteaa miljoonia dollareita maksaneen paperipinon olevan "rihlattu valheilla".

USA:n ylin tiedusteluvalvoja ei hyväksy CIA:n ”Se oli Venäjä” -oletuksia

Tiedusteluvalvoja ja FBI: Todistuaineisto ei riitä CIA:n johtopäätöksiin Venäjän vaikutuksesta presidentinvaaliin.

Yhdysvallat jatkaa palkkakapinallisten aseistamista Syyriassa

Valkoinen talo aikoo edelleen toimittaa Syyrian hallituksen kaatamista yrittäville ”maltillisille kapinallisille” kevyttä ja raskasta aseistusta.

John F. Kennedy: coup d’état 22.11.1963

Tietokirjailija Tapio Kuosma tarkastelee massiivista todistusaineistoa, joka osoittaa presidentti Kennedyn kuolleen salaliiton uhrina 22.11.1963.

Trump tulee – mitä Obaman hallinto pelkää?

Elleivät vielä vallassa olevat pysty tuhoamaan arkistoja kuten Hillary Clinton teki sähköposteilleen, paljastuvat Obaman ja hänen hallintonsa rikokset.

Millaisia vaikutuksia on Donald Trumpin valinnalla?

Haastaako Trump todella eliitin? Kriittinen katsaus Donald Trumpin ja erityisesti hänen Lähi-idän politiikkansa näkymiin.

Miksi Trump voitti presidentinvaalit

Donald Trumpin voitto yllätti median ja asiantuntijat. Miksi Trump voitti?

Sähköpostiviestit, FBI ja Hillary Clinton

Hillary Clintonin valinta Yhdysvaltain presidentiksi voisi uusintaa tilanteen, jossa istuvaa presidenttiä tutkitaan rikoksista epäiltynä.

Ehdokas Klimppi

Amerikkalainen huippudiplomaatti kyseenalaistaa USA:n ulkopolitiikan sekä presidentinvaalin merkityksen.

Hillaryn ja median salaiset illalliset

Toimittajille kerrotaan, millaisen viestin Clintonin kampanjaryhmä haluaa saada läpi, ja miten toimittajat voivat sen parhaiten toteuttaa. Luonnoksessa ohjeistetaan toimittajia mm. tv-lähetysten editoinnin suhteen.

Rikoksenuusijapankki nimitti Obaman hallituksen

Vuotosivusto Wikileaks jatkaa demokraattien presidenttiehdokas Hillary Clintonin sähköpostiviestien julkaisemista.

Sopiva presidentiksi? Clinton-vuodot jatkuvat

Wikileaks-vuodot murentavat median siloiteltua kuvaa Hillary Clintonista.

USA:n sotilaallinen laajeneminen terrorismin kasvun syy – FBI:n raportti

Yhdysvaltain muissa maissa tekemät sotilaalliset operaatiot ovat suurin yksittäinen tekijä terroristien syntyyn.

Yhdysvaltojen trotskilainen politiikka?

Atlanttinen suurvalta usuttaa täällä ensimmäistä kertaa Leo Trotskin ja Napoleon III:n tavoin pieniä ystäviään omaa vastustajaansa vastaan.

Clinton vs. Trump – Kun pelisäännöt joutavat lomalle

Donald Trumpin ehdokkuus on saanut mediat tarjoamaan agenttitarinoita journalismin sijaan, kirjoittaa Ilkka Tervonen.

11. syyskuuta

Virallinen valhe WTC-iskuista tulee vuosi vuodelta nolommaksi ja vaikeammaksi ylläpitää.

Nato Yhdysvaltain maailmanvallan takaajana

Ajettuaan osan Aasiaa ja Afrikkaa ja ennen kaikkea Lähi-idän väkivaltaiseen kaaokseen Yhdysvallat on nyt horjuttamassa oloja Baltian ja Itämeren alueella.

Salaliittoteoriaa? Oletko CIA:n aivopesty sätkynukke?

Vertaisarvioitu teos paljastaa valtiollisen valehtelun mittasuhteet.

Media ydinsotaa synnyttämässä

Jos sota Venäjän kanssa nyt puhkeaa, tarkoituksella tai jonkin vahingon seurauksena, toimittajat ovat suurelta osin siitä vastuussa.

Uusi kylmä sota on edellistä vaarallisempi

Uusi ydinasedoktriini ja sotaa lietsova propaganda ovat tuhoisa yhdistelmä.

FITCH Ratings: Yhdysvaltain taloudella ei mene hyvin

USA:n talousindikaattorit negatiiviset neljä kvartaalia perätysten

Suomen valtiojohto aktiivinen toimija sotilasyhteistyössä USA:n kanssa

Onko "vakauspolitiikka" pelkkää retoriikkaa Suomen valtiojohdolle?

Yhdysvallat, NATO, Suomi ja Venäjä

Kannattaako Suomen lähteä kilpavarustelun ja sotilaallisten kriisien tielle vai pyrkiä vakauttamaan tilannetta lähialueilla luottamusta ja turvallisuutta lisäävillä toimilla?

Miksi valta vaihdettiin Brasiliassa?

Brasilian vallanvaihto-operaation taustalla on nähty Yhdysvaltain tyypilliset metodit ja intressit.

USA:n Baltian–Pohjolan etupiiri

Suomi ja Pohjoismaat ovat nyt Yhdysvaltain geostrategian ytimessä.

Yli puolet amerikkalaisista pitää vaalijärjestelmää epäluotettavana

Demokratian mallimaassa kansalaiset eivät usko vaalijärjestelmän demokraattisuuteen.

Kunduzin sairaalan pommittamisesta kurinpitorangaistuksia

Amerikkalaissotilaita vastaan ei nostettu rikossyytteitä 42 uhria vaatineesta ilmahyökkäyksestä.

Leikkiikö Suomi tulella?

Oliko viisasta antaa amerikkalaisten kutsua itsensä itärajalle harjoittelemaan?

Elämisen kalleus USA:ssa

Monissa USA:n suurkaupungeissa elinkustannukset ovat tulotasoon nähden korkealla.

Onko tämä polvihousupoikien leikkiä tulella?

Kuka provosoi Itämerelllä?

Mikä hybridisota?

Mitä on hybridisota?

Aseita Syyrian kapinallisille

Syyrian kapinallisten aseistaminen jatkuu.

Suomalaisia Washingtonissa kahdella tuolilla…

Virkamiehet puhuivat Washingtonissa Baltian mahdollisiin sotatoimiin osallistumisen puolesta, valtion johto puhui Helsingissä sitä vastaan.

TTIP:n tiellä uusia esteitä – USA:n neuvottelijoilla ei valtuuksia sopia sertifiointistandardeista

TTIP: USA:n epäyhtenäinen sertifiointikäytäntö epäilyttää saksalaisia.

Yhdysvallat on ottanut mallia Kreikasta (vai päinvastoin?)

Yhdysvaltain liittovaltiolla tilintarkastusongelmia.

Miksi David Cameron ei iloitse Palmyran vapauttamisesta?

Lähi-idän kirjeenvaihtaja Robert Fisk on pannut merkille, ettei Isisin historiallinen tappio innosta länsimaiden johtajia.

Yhdysvallat ruokki Syyrian sotaa auttaakseen Israelia

Hillary Clintonin sähköpostit vahvistavat, että Yhdysvaltain hallinnossa on tuettu Syyrian hallituksen kaatamista Israelin etujen puolustamiseksi.

Amerikkalaiset suuryritykset aloittavat gmo-merkinnät

Kuluttajien aktiivisuus on saanut amerikkalaiset elintarvikejätit myöntymään geenimuuntelusta ilmoittamiseen tuotepakkauksissa.

Kiinteistökauppa ei käy Yhdysvalloissa

Kiinteistöjen myynti laski Yhdysvalloissa helmikuussa 7,1 %.

Tämän päivän suomettuneet ovat rähmällään länteen

Jukka Nieminen kirjaa yhtäläisyyksiä suomettuneisuuden ajan ja nykyisen länsimielisyyden välillä.

Rahoitusjärjestelmä on terrorismia suurempi uhka

Pankkien sanelema rahoitusjärjestelmämme tappaa reaalitalouden. Häviäjiä ovat kaikki työläisistä suuryritysten omistajiin.

Kansainvälinen liittouma terrorismin tukijana Lähi-idässä

Lännen sotatoimet Irakissa sekä tuki Libyan ja Syyrian 'kapinallisryhmille' on mahdollistanut terroristijärjestö Isisin menestyksen.

Onko Suomen kohtalo ajautua USA:n syliin?

Annammeko alistaa itsemme ylikansallisille nukkehallitsijoille ja heitä ohjaileville suuryrityksille? kysyy Klaus Rahikainen.

Kannabiksen laillistamisen vaikutuksia USA:ssa

Kannabiksen laillistaminen on tuottanut parempia tuloksia kuin yli neljän vuosikymmenen sota huumeita vastaan.

Taantuman merkit USA:n taloudessa alkavat näkyä

Vaihtotaseen alijäämä kasvaa hyväpalkkaisten työpaikkojen ja vähittäiskauppojen määrän vähetessä.

Suomen loppu?

Miten käy Suomen osana länttä, joka alkoi uskoa omaa propagandaansa?

Taantuman merkkejä Yhdysvalloissa

Öljynhinnan romahtaminen on ajanut osavaltioita taantumaan.

Isäntämaasopimus teki Yhdysvalloista Suomen isäntämaan

Yhdysvallat soveltaa sopimusta isännän ottein.

Yhdysvallat tuo raskasta kalustoa Pohjois-Eurooppaan

Amerikkalaiset aseet ja joukot ovat yhä voimakkaammin läsnä Euroopan pohjoisosissa.

Sotakoneiston ehdokas Hillary Clinton

Hillary Clinton on Yhdysvaltain aseteollisuuden ja sen sidosryhmien ihanne-ehdokas.

Ajatushautomo: minimipalkkaa nostettava

Amerikkalainen ajatushautomo kritisoi sitä, että veronmaksajat tukevat yrityksiä kustantamalla riittämättömiä palkkoja paikkaavat tuet.

Fast & Furious -asemyyntiskandaali 2016

Katastrofiksi muuttuneen viranomaisoperaation selvittelyt jatkuvat.

USA:n liittolaiset kukistamassa CIA:n aseistamia ryhmiä

Yhdysvaltain aiemmin tukemat irakilaisjoukot taistelevat Syyriassa Venäjän rinnalla Yhdysvaltain tukemia kapinallisia vastaan.

Liittovaltio haastaa amerikkalaiskaupungin oikeuteen

Yhdysvaltain oikeusministeriö katsoo Fergusonin yrittävän laistaa poliisin toimintaan liittyvien epäkohtien korjaamisesta.

Järkkyvätkö politiikan rakenteet USA:ssakin?

Amerikkalaisten äänestyskäyttäytymistä seuraavien tutkijoiden mukaan vuoden 2016 presidentinvaalien esivaalit eivät ole kapinaa, vaan vallankumous.

Syyrian sota käännekohdassaan?

Aleppon kaupungin päätyminen hallituksen valvontaan saattaa merkitä kuoliniskua Syyrian aseelliselle 'oppositiolle'.

Yhdysvallat nelinkertaistamassa Euroopan sotilasmenonsa

Yhdysvallat aikoo kasvattaa merkittävästi sotilasvoimaansa Euroopassa.

Yrityksen ja erehdyksen politiikkaa

Yhdysvaltain terrorismin ja huumeiden vastainen sota ei ole menestys virallisten tavoitteiden näkökulmasta.

Miksi pyhä sota kiehtoo ja kauhistuttaa?

Klaus Rahikainen pohtii läntisten resurssisotien ja islamistisen jihadin kytköksiä ja yhtenevyyksiä.

Naton jäsenmaiden hankalat Isis-suhteet

Onko terroristijärjestö liian hyödyllinen toimija tuhottavaksi?

Sotahaukat ja kolmannen maailmansodan uhka

USA:n entinen ministeri Paul Craig Roberts pitää uuskonservatiivista ideologiaa ja Natoa suurimpana uhkana maailmanrauhalle.

Pehmeä imperiumi

Eversti, sotahistorioitsija Sampo Ahto tarkastelee Yhdysvaltain imperiumin ominaispiirteitä.

Wikileaks: USA suunnitteli Syyrian horjuttamista jo 2006

Wikileaks-vuotojen perusteella Yhdysvallat liittolaisineen ideoi Syyrian hallituksen horjuttamista jo vuonna 2006.

Suurin osa Isiksen myymästä öljystä päätyy Israeliin

On näyttöä siitä, että suurin osa Isiksen myymästä öljystä päätyy Israeliin ja sitä kautta myös Eurooppaan.

Lääkärit ilman rajoja vaatii tutkimusta sairaalaiskusta

Lääkärijärjestö vie Valkoiseen taloon vetoomuksen riippumattomasta tutkimuksesta.

Gaddafin syrjäyttäminen päästi terrorismin valloilleen

Nato-operaation tukema hallituksen kaato Libyassa antoi pontta Isikselle ja muille äärijärjestöille, kirjoittaa Jonathan Marshall.

Presidentti Assadin rooli Syyrian sodan ratkaisussa

Vain Syyrian alueen palauttaminen maan hallituksen hallintaan voi estää Syyrian tuhon valtiona, kirjoittaa Lawrence Davidson.

Vladimir Putinin tie vaihtoehtomedian lemmikiksi

Pienemmän pahan periaate selittää monen vaihtoehtomedian ja toisinajattelijan suhtautumista Venäjän presidenttiin.

EKP pääsyyllinen Euroopan talouden alakuloon

Euroalueen ulkopuolisten maiden talous kasvaa ja työttömyys on kohtuullisella tasolla – toisin kuin mm. Suomessa.

Propagandasodan keskellä

Informaatiosodassa meihin osuu lähinnä 'lännen' suunnalta tulevia kranaatteja, toteaa eversti Sampo Ahto.

Sotien seuraukset ovat saapuneet Suomeen

Vastavalkean uusi blogisti Marjaliisa Siira pohtii pakolaiskriisin syitä ja keinoja sen ratkaisemiseen.

”Epämääräiset vastavalkeat” ja muuta trollausta

Trollijahti on suomalaista mccarthyismiä, jota tuetaan kvasitieteellisellä hölynpölyllä ja aktiivisella infosodalla kansalaisia vastaan.

Venäjän ilmaiskut Syyriassa

Venäjän sotatoimet kirvoittavat sekä vastalauseita että uhkauksia ja nostavat esiin kysymyksiä geopoliittisesta tasapainosta.

Sata virkamiestä infosodan oppiin

Suomalaisia virkamiehiä aletaan kouluttaa infosodan havaitsemiseen amerikkalaisella asiantuntemuksella.

Syyrian kurdit, kristityt ja arabit sotilasyhteistyöhön

Uuden yhteenliittymän odotetaan tehostavan Isisin vastaista taistelua.

Pakolaiset, kleptokratia ja globalisaation lupaukset

Pakolaiset ovat USA:n epävakauttamispolitiikan ja sotilaallisten interventioiden suoraa seurausta ja nykyglobalisaation satoa.

Ajatushautomo RUSI: Venäjä saattaa vahingoittaa al-Qaidaa

Brittiläinen ajatushautomo harmittelee, että Venäjä saattaa vahingoittaa al-Qaidaan sidoksissa olevia ryhmiä sotatoimillaan Syyriassa.

Vastavalkea-TV: Idän ja lännen vastakkainasettelu

Kaapelitehtaalla järjestetyssä keskustelupaneelissa syvennyttiin idän ja lännen suhteisiin, Ukrainan ja Syyrian konflikteihin, pakolaiskriisiin ja muihin polttaviin kysymyksiin.

TTIP-sopimus globaalien yritysten ja investoijien etuvartiona

Neuvoteltavana oleva vapaakauppasopimus uhkaa valtioiden kykyä puolustaa kansalaistensa etua.

Sotahullut ja pakolaiset

Pakolaiskriisin ratkaisuksi ehdotetaan lisää sotimista pakolaisten kotimaissa.

Turvallisuuspoliittinen paneeli

Kaapelitehtaalla pidettiin 20.9. keskustelutilaisuus idän ja lännen vastakkainasettelusta ja ilmapiirin kiristymisestä.

Unelmointi ei riitä

Pakolaisten ja kantaväestön edut yhdistyvät pakolaisuuden syiden poistamisessa, pohtii Jussi Särkelä.

Saudi-Arabian vaietut ihmisoikeusrikokset

Saudi-Arabian ihmisoikeusrikkomusten ja sotarikosten ei anneta häiritä liikesuhteita.

Ryssä tulee, ryssä tulee – vai tuleeko joku toinen?

Kirjailija Klaus Rahikaisen mukaan mediassa lietsotaan tarkoitushakuisesti pelkoa Venäjän hyökkäyksestä.

Suomi Saksan ja USA:n vasallina

Viime vuosien muutos Suomen ulkopolitiikassa osoittaa historian jälleen toistavan itseään.

Suomessa tarvitaan keskustelua ulkopolitiikan suunnasta

Mikko Elon mukaan Paasikiven opit - kuten suurvaltakonfliktien pelinappulaksi joutumisen välttäminen - ovat edelleen päteviä.

Isis ja Syyrian vastaisen sodan täkymyynti

Syyrian vastaisia sotatoimia kiihdytetään askel askeleelta – ilman moraalista perustaa, laillista oikeutusta ja YK:n mandaattia.

Vastavalkea-TV: Iranin ydinsopu

Vastavalkea-TV haastatteli professori Hannu Juusolaa Iranin ja suurvaltojen välillä syntyneestä ydinsovusta.

Me kaikki olemme kreikkalaisia

Journalisti Chris Hedges tarkastelee rajoittamattoman kapitalismin seurauksia amerikkalaisnäkökulmasta.

Irakin sodan puuhamiehet

Niin Irakin sodan kuin sitä seuranneiden Lähi-idän sotien taustalla on ollut uuskonservatiivien agenda.

Heikki Talvitie: Yksin yhdessä

Venäjä ja useimmat EU-maat katsovat, että päätös estää Venäjän Etyj-valtuuskunnan jäsenten maahanpääsy oli Suomen käsissä. On selvityksen aika.

Ajatushautomo Brookings: Syyria miehitettävä ja pilkottava

Yritysrahoitettu ajatushautomo on laatinut Yhdysvalloille uuden sotilaspoliittisen linjauksen.

Päättymättömän sodan strategiat

Yhdysvaltain vuoden 2015 kansallinen turvallisuusstrategia on julkaistu. Sen pohjaoletuksena näyttää olevan päättymätön globaali sota.